Kirjoita teksti tähän

ENEMMÄN JEESUSTA

”Kun armo aukeaa, kun näkyy uusi maa, kun usko syntyy uudestaan ja taivas koskettaa, kun toivo paljastuu, kun riittää ristinpuu, kun katsot Hänen kasvojaan, ei kestä mikään muu. Voimaa ja rakkautta, uskoa, toivoa. Oi, Pyhä Henki, lahjoita, enemmän Jeesusta” - P.Simojoki

Jälleen kerran uni kaikkoaa. Raskaat ajatukset, huolet jamurheet täyttävät mielen. Kieriskelen sängyssäni, mutta en saa unta takaisin. Nousen ja siirryn toiseen huoneeseen. Laitan puhelimenkuulokkeet korvilleni ja rauhoitun kuuntelemaan hengellistä ylistysmusiikkia. Ajatukset kääntyvät hiljalleen epätoivosta ja heikkoudesta musiikin sanoman rohkaisemana kohti Jumalaa, kaikkivaltiasta, Jeesusta, joka valvoo ja rukoilee Raamatun mukaan Isän oikealla puolella taivaassa.

Ryhdyn siunaamaan puolisoani, läheisiäni. Väkisinkin itku alkaa tulla, kun ajattelen rakkaita perheenjäseniä, jotka kamppailevat parantumattoman sairauden kanssa. Juuri silloin vuosikymmenten aikana tutuksi tullut Pyhän Hengen lohdutus valtaa mieleni. On vielä toivoa, Jumalalle on kaikki mahdollista. Itku muuttuu
pikkuhiljaa ilon kyyneleiksi. Rukous saa uutta voimaa ja jaksan rukoilla omaisteni ja ystävieni puolesta. Esirukous jatkuu ja toivo syttyy siunaamaan
kotipaikkakuntani seurakuntia, yrittäjiä, kaupungin päättäjiä jne.

Tajuan, mitä tarvitsen, tarvitsen ENEMMÄN JEESUSTA. Mieleen tulee Raamatusta, Paavalin kirjeestä filippiläisille, sanat:


”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella Jumalalle tiettäväksi ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa”


Lähden takaisin nukkumaan mieli keventyneenä ja Jumalan armolla ravittuna. Minulla on vielämonta tuntia aikaa nukkua.


Marketta Haapanen




VIILTÄVIÄ TOTUUKSIAKO?


”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus... Uskovien suurella joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu...”


Rakkaus kohdistuu niihin, jotka eivät ole rakkautta ansainneet, sinuun ja minuun. Minua huolestuttaa se,että toimiiko tämä ihmisten kesken. Jeesus on kaikkien meidän yhteinen. Ei Jeesus ole pilkottu. Ei Jeesus olevain jonkun lahkon tai lohkon omaisuutta. En voi omia Jeesuksen rakkautta vain minun kanssani samoin ajatteleville. Eikö armo, hyväksyntä ja rakkaus riitäkään meille kaikille? Eikö kristityn velvollisuus olekin noudattaa Jeesuksen antamia ohjeita. Jeesus haluaa, että hyväksymme toisemme erilaisuudestamme, tavoistamme, menetelmistämme, seurakuntakulttuurista taikummallisuuksistamme huolimatta. Niin vanhoilliset kuin uudismieliset. Niin nuoret kuin vanhat. Jumalaan nähden me olemme kaikki samalla viivalla. 


Kaikki erehtyneet ja tehneet virheitä. Jokainen on tehnyt syntiä. Toinen ei ole toistaan parempi. Miksi tämä unohtuu niin helposti? Jeesuksen sanomiset on otettava todesta. Ei hän yllyttänyt meitä lietsomaan vihaa toisiamme kohtaan, ei puhumaan pahaa, ei valehtelemaan. Hän toivoi ja toivoo edelleen, että jaamme rakkautta toinen toisillemme. Mutta miksi tämä on niin vaikeaa? Jumalan lainalaisuudet ovat aivan eri kuin meillä ihmisillä. Jumala kohottaa heikon vahvan edelle, köyhän rikkaan edelle, pienemmän suuremman edelle, tyhmän viisaan edelle.


Minkälaisen signaalin me kristityt annamme tälle maailmalle? Tuomitsemmeko me vai armahdamme? Armon kokeminen tuo ihmiset Jeesuksen luo. Lain kova käsi ei palauta kristittyjä takaisin. Jeesus kutsui nurkan takana kyttääviä ja kyylääviä täydellisyyden tavoittelijoita fariseuksiksi, omahyväisiksi ja oman edun tavoittelijoiksi, jotka näkivät itsensä kelvollisia ja puhtaina, mutta muut kelvottomina ja raakileina. Kun ihmistä käsitellään armollisesti, hän huomaa olevansa Kristuksen oma, sellaisenaan hyväksytty, ilman suorittamisen pakkoa, ilman vaatimuksen painoa, ilman halveksimista, syytteitä tai alas painamista. Vaikka joku yhteisö hylkäisi sinut, Jeesus ei tee sitä ikinä.


Kuulin eräässä saarnassa ohjeen: Hyljätkää, syyttäkää ja alas painakaa ihmiset, niin saatte istumatilaa seurakuntiinne lisää. Armahtakaa heitä, ottakaa kaikki avosylin vastaan, kaikki erehtyneet ja virheitä tehneet, niin penkit täyttyvät.

Pauliaukusti 





MISSÄ ON JEESUS?

Jouluaaton sanajumalanpalveluksessa lapset lauloivat sykähdyttävästi: ”Missä on Jeesus”

Tuossa laulussa kyselijöinä olivat paimenet ja tietäjät. Paimenet ja tietäjät halusivat löytää Jeesuksen. Heille oli suuri tarve ja halu löytää Hänet. Olihan ihmeelliset asiat ja tapahtumat ilmaisseet heille Jeesuksen olemassaolon.

Onko meille tärkeää tietää, missä Jeesus on? Onko meillä tarvetta löytää hänet? Kiinnostaako meitä yleensäkään Jeesuksen löytyminen. Onko mitään, mikä ilmaisee meille Jeesuksen olemassaolon. Tiedämmekö me, kuka Hän on?

Kun Jumala loi ihmisen, puhalsi Hän hänen sieraimiinsa elämän hengen. Raamattu sanoo jokaisesta ihmisestä näin: ”Iankaikkisuuden Hän on pannut heidän sydämiinsä”. Siksi ihminen kaipaa Jumalaa. Hänelle tulee tarve löytää hänet. Näitä kaipauksen aikoja kutsutaan etsikkoajoiksi. Niitä on raamatun mukaan jokaisella ihmisellä kaksi tahi kolme elämänsä aikana.

Jumala antoi kuitenkin ihmiselle vapaan tahdon, siksi ihminen saa itse päättää, tahtooko hän etsiä Jumalaa tai paremminkin tulla Jumalan löytämäksi.

Itse sain tulla Jeesuksen löytämäksi lähes 50 vuotta sitten. On ollut turvallista tietää, että hän on elämässäni mukana päivittäin varjelemassa, johdattamassa ja auttamassa minua.

Jumala ei nimittäin ole kaukana yhdestäkään meistä. Psalmi 139 kertoo kokonaisuudessaan Hänen olinpaikkansa. Jumalahan on kaikkitietävä, kaikkivaltias ja kaikkialla läsnä oleva. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ” Isä ja minä olemme yhtä”.Hän lupasi olla kanssamme joka päivä.

Tiedäthän, että tänäänkin Jeesus rukoilee puolestasi ja toivoo, että löydät Hänet, niin, että sinun ei enää tarvitse kysellä: ” Missä on Jeesus”

Marketta Haapanen



TAPAHTUKOON SINUN TAHTOSI

Kirjoitin seuraavan tekstin toistakymmentä vuotta sitten:

Juuri 11 vuotta täyttänyt pojanpoikani makaa viidettä jaksoa nallenkirjavissa lakanoissaan, HYKSin K 10:llä, lasten syöpäosastolla. Pienissä jaloissa riehunut ja tuhojaan tehnyt syöpä on saatu taltutettua ja puristettua jotenkuten paikoilleen. Raskas ja vaivalloinen lääkehoito on nujertanut sairauden leviämisen. Viikot ovat olleet raskaita ja kivuliaita itse pojalle ja miksei myös vanhemmille. Kuukaudet ovat opettaneet siitä, kuinka sääli lähtee syvältä ihmisen sielusta. Tärkein on kuitenkin Roni ja hänen huomisensa. Hänellä on päärooli elämässä, joka ei ole näytelmä. Urhoollisesti sitkeämmäksi ja sitkeämmäksi osoittautunut poika on kestänyt useiden kuukausien pöyristyttävän vaikeat hoidot. Hän on kestänyt syömättömyyden ja puhumattomuuden. Hän on kestänyt lukuisat tutkimukset, piikit ja vereen liukenevat kymmenet ja taas kymmenet lääkepatruunat. Osa myrkkyjä jotka parantavat, hoitavat, mutta eivät helli.

Nyt kymmenkunta vuotta edellisestä sama nuorimies makaa Töölössä uuden syövän nujertamana ja toinen jalka amputoituna odottaen tavallista arkeaan. Asennetta löytyy. Heti herättyään leikkauksesta hänen FB päivityksessä kuvan kanssa lukee: ”Vielä hengissä, toinen jalka haudassa” Asennetta on vaikka muille jakaa.

Mikä on oma asenteeni tänään? Olen turvautunut haparoivin mielin Isä- meidän rukoukseen. ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Olisiko minun pitänyt messuta ja huutaa ja syytää rukouksia kohti taivasta, jotta tilanne olisi hallussa? Ei. Tilanne on hallussa, tuntui minusta, miltä tuntui.Olen tuijottanut tyhjyyteen. Olen ollut hiljaa. Olen itkenyt. Olen ollut toivoton, murtunut, masentunut. Rukoukseni on ollut paljolti sääliä ilman sanoja. Ei yrittämistä tai suorittamista. Ainoat sanat, jotka olen satoja kertaa sanonut, ovat vain: ”Jumala rakas.” Nuo kaikenkattavat sanat. Kaiken tämän keskellä on rauha. Käsittämätöntä. Jumala on ollut tässäkin päivässä läsnä.

Rakas lapsenlapseni on ollut opettajani. Oppisinpa hänen asennettaan. Oppisinpa olemaan valittamatta. Oppisinpa olemaan tyytyväinen. Meille koko perhekunnalle tämä on iso ja tuntematon askel eteenpäin, kuitenkin yhdessä toinen toistamme tukien.

On turhaa yrittää olla vahva silloin, kun on heikko. Kaikki turha on häipynyt kuin sumuun. Uskallan näyttää tunteeni. Uskallan näyttää heikkouteni. Murrun helposti, välittämättä muista. En vain pysty pitämään tuskaa sisälläni. En edes rohkene vaatia itseltäni mitään muuta. Taivaan Isäkään ei vaadi minulta mitään, koska Hän vaati omalta pojaltaan kaiken.

Palaan vielä yhdentoista vuoden takaiseen kirjoitukseeni:

Samalla, kun katsahdan nallenkirjavissa nukkuvaa 11- vuotiasta lastenlastani, olen varma, että rukoukseni on tullut taivaassa jo tuttuakin tutummaksi: Jumala rakas, ole armollinen. Tiedän, että Taivaan Isän oikealla puolella rukoilee minua paljon, paljon vahvempi, hänen oma poikansa, Jeesus Kristus, kanssani samaa rukousta. Häntä Jumala ainakin kuulee. Vaikka se on kivuliaan vaikeaa, yritän sanoa urhoollisesti itkunsekaisin tuntein: ”Tapahtukoon kaikessa sinun tahtosi.” – Patuvaari, Keidas ry.




KAKSI NAISTA


Mielessäni on kaksi naista, toinen heistä on edesmennyt, toista saan tavata vielä. Molemmat ovat todellisia esimerkkejä Jumalan tahdon ilmenemisestä ihmiselämässä. Molempien esimerkki on puhutteleva, hyvää vaikuttava. Jumalan todellisuus, Raamatun ilmoitus todeksi elettynä ja valtaisa vaikutus ympäristöön on totta näiden kahden naisen elämässä.


Ensimmäinen nainen oli anoppini. Hän sai kulkea Jumalan viitoittamaa tietä peräti 98 vuotta. Nuorena neitona, 17 vuotiaana, hän antoi koko elämänsä Jumalan johdettavaksi. Anteeksiantaminen oli hänen elämässään puhuttelevin asia. Siitä hän jaksoi puhua läheisilleen ja se oli nähtävänä ja koettavana koko hänen pitkän elämänsä ajan.


Toinen on vanhus, jonka olen tuntenut jo usean vuosikymmenen ajan. Hänessä Jumala on vaikuttanut ihmeellisen murtumisen ja muutoksen. Hän on ihminen, joka on osannut pyytää anteeksi ja hän on saanut vastaanottaa anteeksiantamuksen ensin Jumalalta ja sitten ihmisiltä, joita kohtaan hän on kokenut tehneensä väärin.  


Ei ole kauniimpaa näkyä kuin aidosti murtunut, katuva ihminen Jumalan ja ihmisten edessä. Jumalan lupaus hänelle on kirjoitettuna Raamatussa, Psalmien kirjassa: ” Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki, särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä Jumala hylkää”

Näiden naisten pitkän elämän aikana on uskoakseni ollut paljon vastoinkäymisiä ja koettelemuksia. Molempien kasvoilta olen kuitenkin nähnyt luottamuksen ja syvän ilon. Heillä molemmilla on ollut ja on syvä usko ja toivo iankaikkisesta elämästä. Heidän elämässään on tullut todeksi Jumalan armo ja sen kokeminen. Pekka Simojoen tekemä laulu, joka puhutteli minua suuresti äitini kuoleman yhteydessä, on totta myös näiden kahden naisen elämässä. 

”Siellä on Happy End, loppu onnellinen, missä taivas kohtasi maan. Rauha loppumaton siellä alkanut on, missä anteeksiannetaan. Siellä on Happy End, loppu onnellinen, missä armo sulatti jään. Juhla todellinen jälkeen kyyneleiden, missä Jeesusta etsitään”


Kiitän siitä Jumalaa, että olen saanut kohdata nämä kaksi naista ja oppia heiltä Jumalan asennetta ihmisiä kohtaan eli taivaallista rakkautta ja hyväksyntää.

Raamatussa puhutaan monista naisista, joiden elämään vaikutti voimakkaasti Jumalan johdatus. Nämä kaksi tuntemaani naista sopisivat aivan hyvin noihin kertomuksiin. Onhan heitäkin koskettanut Kaikkivaltias ja muuttanut heidän elämänsä kulun.

Tulevana, viidentenä talvikautena, tutkimme Keitaan naisten raamattupiirissä kertomuksia Raamatun naisista ja uskon että illat täyttyvät mielenkiintoisista havainnoista heidän elämässään.

Marketta 



LIIKUNNALLINEN MATKA ISRAELIIN

Sain osallistua marraskuussa liikunnalliseen opintomatkaan Israelissa. Opastajina olivat jo 30 vuotta Israelissa asunut Ruut ja arvostetut raamatunopettajat Ilkka ja Ville. Kävelimme paljon ja opetukset kuunneltiin siellä, missä raamatun tapahtumat oikeasti tapahtuivat.

Matka suuntautui myös Negevin erämaahan ja siellä iltanuotiolla istuessamme linja-autokuskimme, beduiiniheimoon kuuluva mies kertoi omasta heimostaan, kulttuuristaan ja tavoistaan. Lähi-idässä historiallinen muisti on pitkä, suku ja kotikylä ovat tärkeitä. Vieraanvaraisuus on lähi-idän kulttuurissa erityisen tärkeää.

Nyt haluaisin palata vielä joulukertomukseen.  Joosef ja Maria kuuluivat molemmat Daavidin sukukuntaan ts. he olivat kuninkaallista sukua. Betlehemissä Daavidin sukua pidettiin todella arvossa, kutsuttiinhan kaupunkia myös nimellä Daavidin kaupunki. Toiseksi myös pian synnyttävää naista pidettiin kaikissa kulttuureissa erityistä huomiota ansaitevana. Siksi tuntuu oudolta, että meidän joulukertomuksessamme Maria ja Joosef torjuttiin ja heille tarjottiin eläinsuojaa olinpaikaksi, mikä todennäköisesti oli kylän ulkopuolella.

Jouluyönä enkeli ilmestyi paimenille. Miksi juuri paimenille?. Paimenen ammatti oli juutalaisen perimätiedon mukaan epäpuhdas. Paimenet kuuluivat yhteiskunnan alimpaan luokkaan, he olivat sivistymättömiä, vaatimattomia ja köyhiä ihmisiä.

Enkelien sanoma oli kuitenkin suunnattu juuri paimenille. Enkelit puhuivat paimenten kieltä. He kertoivat, että syntynyt lapsi oli kapaloitu. Vain maalaiset, myös paimenet kapaloivat vastasyntyneensä. Lisäksi enkelit kertoivat, että lapsi makasi seimessä. Siitä paimenet ymmärsivät, että lapsi oli syntynyt tavallisessa maalaiskodissa. Tuohon aikaan maalaiskodit olivat nimittäin taloja, joissa oli samassa kerroksessa majatalo vieraita varten, olohuone perheen jäsenille ja olohuoneen toisessa päädyssä hieman alempana eläinsuoja. Seimi oli lämpimässä asuintalossa eikä kylmässä yksinäisessä tallissa. On helppoa kuvitella, millainen tuo talo oli, sillä itsekin olen vieraillut sellaisessa Vienan karjalassa vielä 1990-luvulla.

Paimenet siis rohkaistuivat menemään lapsen luo ja erittäin todennäköisesti heidät otettiin ilolla vastaan. Heille tarjottiin ruokaa ja juomaa. Jouluevankeliumissa sanotaan, että paimenet palasivat kiitollisena takaisin työhönsä.

Kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa, teki hän sen ensimmäisen kerran opettamalla Nasaretin synagoogassa. Siellä hän lainasi Jesajan kirja profetiaa ja sanoi, että nyt on tämä kirjoitus käynyt toteen. Raamatun kohta kuuluu näin: ”Herran henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille jne.” Köyhä sana tarkoittaa juuri sellaisia ihmisiä kuin esim. paimenet olivat. Uskonnolliset johtajat pitivät heitä pelastukseen kelpaamattomina, ala-arvoisina. Evankeliumi eli ilosanoma on kuitenkin siinä, että sanoma Jeesuksesta kuuluu kaikille, myös sinulle ja minulle tänäkin armon vuonna 2018. - Marketta



MIKSI RUKOILEN

Se on joku pakonomainen tarve, mikä ottaa ajatukseni, eikä päästä minusta irti ennen kuin olen antautunut rukouksen ihmeelliseen maailmaan. Se on kuin kupla, mikä haluaa pulpahtaa kohti korkeutta, sitä korkeutta, millä ei ole leveyttä, pituutta eikä syvyyttä.

Menen aikaan n.30 vuotta sitten? Soitan voipuneena paikkakuntamme evankelistalle. Hänen käynnistä kodissani yömyöhään tulee yksi sykähdyttävimmistä vierailuista.

Löytyy ihminen, joka on aidosti kiinnostunut minusta. Kertoo kaiken vakuuttavasti. Kertoo, mitä on uskoontulo. Esittää arkoja ja koskettavia kysymyksiä. Kysyy minulta, mitä mielestäni on synti. Kerron sen olevan sellaista, josta nautin. Sellaista, josta toki voisin luopua, mutta nautinnon kyllä jättäisin. Naurahtaen vastaukselleni ystäväni selittää synnin, selittää oikean ja väärän. Tippa silmässä sanon, että olen varmaan toivoton tapaus. Hän vastaa, ettei Jumalalle ole toivottomia tapauksia. Minäkin kuulemma kelpaan.

Kerron, etten kyllä jaksa enää entiseen tapaani. Haluan luopua huonosta elämästäni. Pääni on itketty tyhjiin. Evankelista tekee oman osuutensa ja kysyy suoraan, että haluanko elämäni muuttuvan, haluanko tulla uskoon. Uskotko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan poikaan ja siihen, että hän on kuollut sinunkin syntieni puolesta? Vaikken lähes tulkoonkaan ymmärrä kaikkea kiemuraista, vastaan joo, joo, siksihän sinut tänne pyysin tulemaan. Hän rukoilee, panee kätensä pääni päälle, julistaa syntini anteeksi. Tunnen käden painon päälläni sanojen rytmissä ja ryminässä. Voimakkaita sanoja voimakkaalla tunteella. Toistan hänen perässään jotain asiaan liittyvää, hänen pyynnöstään. Tunnen olallani hyväksyviä taputuksia.

Menee yö. Nukun hyvin. Tulee aamu ja minä poloinen herään suu pahalle maistuen. Ajatus kulkee onneksi kohtalaisen terveesti. Muistan heti mitä tuli luvattua yöllä. Nyt en anna enää periksi. Saan yllättäen jostakin voimaa. Ristin vapisevat käteni. Käännyin omassa heikossa rukouksessa Jumalan puoleen ja saan sanotuksi:

Jumala rakas, anna minulle sellaiset silmät, jotka alkavat nähdä hyvää… Jumala rakas anna minulle sellaiset korvat, jotka alkavat kuulla kaiken oikein… Jumala rakas, anna minulle sellainen suu, joka alkaa puhua hyvää… Jumala rakas, anna minulle sellaiset kädet, jotka alkavat tehdä hyviä tekoja… Jumala rakas, anna minulle sellaiset jalat, jotka alkavat kulkea sinun tietäsi.”

NAKS, silloin se tapahtui. Ilo täyttää minut, ajatukseni, suuni, koko miehen. Aivan kuin minua pidettäisiin jonkun suuren lähellä. Aivan kuin joku tarttuisi minuun. Aivan kuin joku jopa rakastaisi. Maailman vaikein asia, mutta kuitenkin maailman helpoin asia. Nyt on alkanut Jumalan vuoro.

Olin aina luullut, kun ihminen tulee uskoon, tapahtuu siinä hetkessä aina jotakin kumman yliluonnollista tai aivan jotakin ihmeellistä. Olin kuvitellut, että uskoon tullessa Jumala lyö ikään kuin koivuhalolla päähän, tuohet lentävät ja silmissä näkyy taivaankannellinen tähtiä. Seuraan ikään kuin sivusta sitä, mitä Haapaselle tapahtuu. Mieshän muuttuu.

Soitan äidilleni, joka makaa Seinäjoella sairaalassa sydänhäiriöiden takia. Kerron uutisen uskoontulostani. Vanha, perin juuri luterilainen äitini, huudahtaa uutisen kuultuaan: ”Halleluja, Kiitos Jumalalle! Ei menneet 43 vuoden rukoukset hukkaan.” Äidin sydän soittaa kiitosta!

Olen velkaa rukoukset omalle äidilleni. Äiti oli esirukoilija. Kun pidin äitiäni kädestä hänen kuolinvuoteellaan, lupasin ottaa rukouskapulan nyt vuorostaan itselleni ja jatkaa siihen asti, kun joku perhekunnastani ottaa sen itselleen. Haluan kasvaa ja varttua tässä tehtävässäni ja löytää joskus rukouksen syvimmät ja salatut ominaisuudet. Rukoilen, että rakkaus Jumalaan tulisi ykkössijalle läheistenikin elämässä. Sitä haluan pohjustaa. Rukous on rakkautta!

Pauliaukusti


AVOIMISTA OVISTA KÖPSINRINTEELLE

”Tervetuloa avoimien ovien iltapäivään!” Käteen kupponen kahvia ja lämmin lättyvohveli kera mansikkahillon ja kermavaahtopalleron. Löysin paikkani hyvältä näköetäisyydeltä seinän sivustalta, juuri sellaisen, josta pystyin seuraamaan ja havainnoimaan, mitä tapahtuma pitäisi sisällään.

Ruokasali täyttyi hetkessä hyväntuulisesti touhuavasta henkilökunnasta, talonväestä, vieraista ja vapaaehtoistyöntekijöistä. Vanhukset täyttivät pöydät kuka hitaasti kävellen, kuka rollaattorilla, kuka pyörätuolilla.

Tein huomion, että palvelualttius oli mitä parhain. Tilanne oli kuin viiden tähden ravintolassa. Talon hoitohenkilökunta nuoremmasta vanhimpaan olivat kuin simpsakat tarjoilijat. Monet lähiomaiset näyttivät silmissäni osaavilta hovimestareilta. Talon vanhuksia kohdeltiin kuin kunniavierailta. Jokainen vuorollaan sai eteensä samanlaisen herkkulautasannoksen, jonka itse olin saanut heti ovesta tullessa. Jutustelua ja hymyä riitti.

Vieressäni oleva vanha aviopari hellytti minut. Mies syötti vaimoaan omassa rauhassa ja aivan omalla tahdilla. Aistin siitä näkyvän pitkäaikaisen rakkauden. Huolehtivaisuus ei ollut loppunut vaikka varmaan pitkän matkan varrella oli koettu monenmoisia päiviä, nousuja ja laskuja. Mieleen nousivat sanat: ”Aina elämän loppuun asti”.

Taaempana eräs poika ja äiti saivat minut herkistymään. Äidin ja lapsen kohtaaminen. Äiti katsoi poikaansa harmaantunut pää kallellaan lämmin hymy kasvoillaan. Aivan kuin olisin kuullut äidin sanovan ylpeänä omalle pojalleen: ”Minun poikani, minun poikani”. Hymy vaan jatkui.

Hanurimusiikin tahdissa laulettiin monia elämän ehtoopuolen ihmisille ja toki nuorillekin tuttuja, muistorikkaita lauluja aina koivuisesta Kesäillan valssista aina Aavan meren tuolle puolen, Satumaahan asti. Minut sai ihmetyksen valtaan se, kuinka monet vanhukset lauloivat mukana, osaten laulunsanat aivan ulkoa. Täpötäyden ruokasalin tunnelma oli korkealla. Ja valkoiset juhannusruusut tuoksuivat!

Siinä miettiessäni tulevaa vanhuuden aikaani, toki ollen jo sen porstualla, minut herätti se, kun eteeni tuotiin vielä kermavaahdolla ja hillolla voideltu lettu.

Kiitos jokaiselle, joka olit järjestämässä kyseistä avointen ovien päivää. Sain itse tältä vierailulta paljon.

Sinä, joka et ollut mukana, sinulta jäi hetki hyvää ja hellää näkemättä. Poistuessani totesin, että Köpsinrinteen ovet olivat avoimet tullessa, mutta mennessä ne olivat suljetut. – Pauliaukusti 



ARMOLLISIA TUNTEMUKSIA

Mies, jonka kanssa vietän yhteistä nimipäivää, toivottaa lähettämissään kirjeissään armoa ja rauhaa. Hän kirjoittaa sen tulevan Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tämä, jos mikä, tuo esille kirjoittajan sydämen asenteen. Vaikka asiat, joita hän käsitteli, olivat usein vaikeita, tulivat ne aina kirjeissä esille armosta ja rakkaudesta käsin. Näin vastaanottajien oli helpompi hyväksyä ja ymmärtää sanoman sisältö ja ojentautua sen mukaan. Tässä on esimerkki meille kaikkiin elämämme päiviin ja hetkiin siitä, kuinka me voisimme kohdata ihmisiä arjessa.

Mitä minulle merkitsee tämä Jumalan armo? Se on kaikki. Se on elämäni. Se on elämäni elinehto. Se on elämä, jota hengitän. Ilman Jumalan armoa en olisi tässä. Viiksekäs viikatemies olisi korjannut minut liekkeihinsä jo kaksikymmentä vuotta sitten, jos en olisi saanut tätä, niin kallista, armoa lahjaksi. 

Jumala oli antanut oman poikansa kärsiä, huutaa ja kuolla ristinpuulla elämäni virheitten tähden. Juuri tässä verellä värjätyssä ristinpuussa tuli armo kerran täydelliseksi. Tähän ristiin oli kaiverrettu pysyvästi perinpohjaisen armotyön tekijän nimi: ”Jeesus, juutalaisten kuningas”. Juuri tämä risti koitui minunkin päivieni pelastukseksi. Risti antoi minulle tulevaisuuden ja toivon. Risti näytti minulle Jumalan sydämen asenteen ja mielenlaadun. Risti näytti minulle armon ehtymättömyyden. Risti kantaa minut läpi vaikeuksien, murheiden, tuskien, perille iankaikkisuuteen, loppumattomaan iloon ja yhteyteen Jumalan kanssa.

Jumala tiesi hätäni, hän tiesi tuskani. Hänellä oli minunkin elämälleni oma, tarkkaakin tarkempi suunnitelmansa. Hän halusi toteuttaa sen. 

Kirjassani ”Elämän palapeli” kirjoitan löytämästäni Jeesuksesta näin: 

-  ”Sisäistyi sanoma. Tuli vierelle ystävä, auttaja, lohduttaja ja anteeksiantaja. Tuli takaisin lapsuuden ilo ja seesteisyys. Kaiken sen antoi ristin mies, Jeesus Kristus, vapauttaja ja kaiken uuden antaja, mahdollisuuksien antaja. Hän otti harteiltani taakan. Hän otti sydämestäni tuskan. Hän poisti syyllisyyden, pelon ja pahuuden paljouden. Hänen rakkautensa oli ääretön. Rakkaus, joka kestää ja peittää syntisyyteni. Rakkaus, joka peittää huonouteni. Rakkaus, joka peittää epäonnistumiseni. Rakkaus, joka on ansaitsematonta armoa. Se on armoa ilman suorituksia, paineita ja turhanpäiväisiä yrittämisiä. Ristin mies onnistui kaikessa, minun tähteni.” 

Pauliaukusti



RAKAS RAAMATTUNI

Kun katselen lähes 30 vuotta sitten hankkimaani Raamattua, näen siitä pitkän pätkän elettyä elämääni. Näen siitä omaa itseäni. Menneet vuodet kuvastuvat sen sivuilta. Uudet, puhtaan hohtoiset lehdet ovat päivien kuluessa muuttuneet. Sivut ovat täynnä mitä ihmeellisimpiä merkintöjä. Olen alleviivannut, jopa moneen eri kertaan ja eri värein, minua syvästi puhuttelevia asiakokonaisuuksia. Olen ympyröinyt kynällä sanoja, lauseita ja jakeita, jopa kappaleita. Sivustoilta hypähtävät esiin monet erikokoiset huutomerkit, jotka Raamattua luettuani ovat olleet sivun ehdottomasti tärkeintä sanomaa. Joissakin kohdin on viivoja ristiin rastiin. Niillä olen yhdistänyt asiakokonaisuuksia toisiinsa.  Rikkikirjoitettuja raamatunlehtiä on teippaamalla yritetty parsia paremmaksi.Olen merkinnyt muistiin tärkeitä kuulemiani lausahduksia ja sanontoja, aarteita, jotka olen tallentanut tulevaisuuteni tueksi.

Raamatun leveissä reunuksissa on käytettyjä ja käyttämättömiä saarnojen aihioita. Karheaksi muuttuneet sivut kertovat minulle aikakaudesta, päivistäni Jumalani lähellä. Suurimmat nurkkakulumat ja muistiinpanot ovat armoa ja anteeksiantamusta käsittelevien sivujen kohdalla.

Reunahuomautukset ja aforismit tukevat toinen toistaan sulassa sovussa lehdeltä toiselle, luvusta lukuun. Yksi löytö ajalta, kun Jumala taputti olkapäälleni Oulun yliopistollisessa sairaalassa sanoen:

-”Omistat vain sen, jonka olet antanut pois.”

Muistorikkaat, eri tilanteisiin saadut lippuset ja lappuset ovat sulassa sovussa Raamattuni välissä. Jokaisella niistä on oma tarinansa. Kerran Kaisa tyttäreni kirjoitti minulle tekstin, jonka oli saanut läheiseltään lohdutukseksi hetkellä, juuri kun olin sairastunut vakavasti:

-”Ystäväni, älä pelkää. Joskus on niin vaikea käsittää, mikä merkitys koettelemuksilla on. Älä mieti merkitystä silloin, kun vaikeus on kohdallasi. Mieti merkitystä vasta sitten, kun osaat arvostaa sitä, miten selvisit vaikeudesta. Et ole yksin, olen tukenasi. Enkä ole ainut.”

Palanen eräästä lukemastani kirjasta liittyy aikaan, jolloin olin hengellisesti loppuun palanut, itsetuhon partaalla- uskovaisena. Minun oli pakko onnistua kaikessa, jotta minut olisi hyväksytty menneisyyteni takia tasavertaiseksi muitten rinnalle.  Siitä ikuisina muistoina Raamattuni välissä on lappunen, jossa lukee:           

-”Sinä olet Jumalan paras. Sinä olet Jumalan ajatus, hänen unelmansa. Jumalan silmissä sinä olet ihmeellinen.  Jumala arvostaa sinua. Juuri sinussa Jumala näkee rajattomat mahdollisuudet. Jumala, joka loi sinut kaltaisekseen, asetti sinut tänne tiettyä tarkoitusta varten, eikä kukaan muu voi tehdä maan päällä sitä, mitä sinut on pantu tänne tekemään.

Aina pitää olla myös jotakin opiksi. Tässä palanen parasta laatua. Marketta- vaimoni löytämää ”Hän pitää sinusta huolen”- kirjasesta:

-” Jos Jumala siunaa sinua, tuo siunauksesi sinne, missä teet hengellistä työtä. Jos haluat nähdä enemmän elämää, anna sille oma elämäsi. Jos haluat kokea enemmän rakkautta, anna oma rakkautesi. jos haluat nähdä enemmän Jumalalle luovuttautumista, anna itsesi. jos haluat nähdä enemmän palvelua, ryhdy itse palvelemaan.”

Raamattuni lopussa on minulle tärkein, arvokkain, rakkain ja sydäntäni lämmittävin teksti:

” Tappioistani ja häviöistäni huolimatta oma perheeni rakastaa ja ihailee minua. ”

Pauliaukusti



TAPAHTUKOON SINUN TAHTOSI

Paluumuuttajan silmin paikkakunta näyttää jotenkin paremmalta kuin aiemmin, asiat ja paikat tulevat esiin kuin uudessa valossa. Moni asia ilahduttaa ja vahvistaa takaisin palaamista. Useimmiten muutto on mieluinen ja varsinkin jos se koetaan Jumalan johdatuksesi niin kuin minä sen koin.  Katso, minä lähetän enkelin sinun edellesi varjelemaan sinua tiellä ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka minä olen valmistanut.”  2 Ms 23:20. Tämä tuttu raamatunkohta lohdutti minua muuttoa suunnitellessani.

Yksi näistä ilon aiheista palatessani takaisin minulle on ollut Korhosenniemen lenkkipolku. Se on lähellä kotia ja sopivan pituinen kävelymatka raihnaantuvan eläkeläisen kuntoiluun.  Erikoisen hyvän mielen siellä on tuonut seurakunnan nuorten suunnittelema ja toteuttama Isä meidän – rukous paloiteltuna säkeisiin ja puitten runkoihin laitettuna polun varrelle. Siellä kävellessä sen myötä on saanut tuoda omat asiansakin yhä uudelleen Jumalalle tiettäväksi, päällimmäisenä kiitollisuus Hänen uskollisuudestaan ja johdatuksestaan.

Vaikka tuo mainitsemani rukous on vuosien varrella tullut hyvinkin tutuksi ja monet kerran olen kuullut siitä puhuttavan, niin nyt viime kesänä polkua kulkiessani ja rukoustauluja lukiessani minä pysähdyin siihen rukouksen osaan, jossa sanotaan: Tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa. Jäin miettimään sitä, mitä tarkoittaa - kuin taivaassa - sillä joka sunnuntainahan kirkossa rukoillaan tätä asiaa.

Uskon, että tässä odotetaan taivasten valtakuntaa tulevaksi niin kuin Isä meidän - rukouksessa juuri ennen tätä pyyntöä rukoillaankin. Pyydetään taivaallista olotilaa, sitä, missä Jumalan tahto hallitsee. Taivaassa Jumalan tahto tapahtuu täydellisesti. Se virtaa kuin joki ja mikään ei pysäytä sitä. Toisin on maan päällä, synti estää ja tekee patoja Jumalan tahdon täydelliselle toteutumiselle.

Tässä rukouksen kohdassa saadaan myös katsoa siihen ihanaan tulevaisuuteen, jonka Raamattu meille lupaa.

Vaikka elämme täällä arjessa jalat maassa, silti sydämemme haluaa elää jo taivaallisissa. Elämme täällä kuin kahden maan kansalaisina.

Jo nyt voimme harjoitella ja toteuttaa Paavalin Raamattuun kirjoittamaa kehotusta: ”…kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa.” Fil 4: 8. Tämä on Jumalan tahto.

Marketta 



OSOITA IHMEELLINEN ARMOSI

Jumala puhuu meille sanassaan henkilökohtaisesti. Hän selittää sitä, käyttäen milloin tajuntaamme, milloin tunteitamme. Hän puhuu niin ymmärrettävästi, että meidän itse kunkin ajatusmaailma pystyy sen vastaanottamaan. Itselleni Hän puhuu ja selittää sanaansa varsin yksinkertaisesti, aivan kuten isä lapsilleen. Maistereille, tohtoreille, juristeille ja insinööreille varmaan konstikkaammin.

Raamatun  mukaan Jumalan omat ovat vapaita, mutta itse kukin meistä on aika ajoittain sidottu. Voimme olla koukussa johonkin väärään tapaan tai tottumukseen. Voimme olla siteissä ihmiseen tai ihmisryhmään. Voimme olla siteissä ihmisten sanomisiin. Kuinka moni onkaan sidottu työhön, maalliseen omaisuuteen, rahaan tai ahneuteen. Oma tai toisen menestyminen voi sitoa mielemme. Itsekkyys ja kateus voivat olla niin kahlitsevia, että ne lamauttavat koko hengellisen ja henkisen elämän.

Heikko itsetunto, mitättömyys ja saamattomuus voi viedä salakavalasti vääränlaiseen nöyryyteen, joka puhkeaa nöyristelynä. Itse tiedän olevani sidottu aika ajoin menneisyyteeni. Se pulpahtaa joskus pelottavina itsesyytösten ryöppyinä, joskus syytökset käyvät kohti ulkoapäin. Jos voisin, tyhjentäisin muistilevyni entisyyden tuskaisilta hetkiltä kokonaan. En ole kuitenkaan mikään tietokonetuote, vaan Jumalan luoma yksilö.

Ei hätää, koska onnekseni aivolohkostani näyttää pyyhkiytyvän päivänä jos toisenakin pikku pätkiä pois. Näin, jos ei muuten, vapaudun menneisyyteni mokista.

Ihminen, joka on omasta halustaan kaukana Jumalasta, on vangittu tähän maailmaan. Vaikka olotila tuntuu vapaalta, ei se todellisuudessa ole muuta kuin näennäistä vapautta. Se on vain teennäistä vapautta, kuvitteellista tasapainoa, joka ahdistaa ja puristaa.  

Turvaan armoon. Turvaan Häneen, joka on vapauttaja. Turvaan Häneen, joka suuruudessaan ja voimassaan on suurempi kaikkea vihollisen valtaa. Kun taivaallinen pyhyys kohtaa sielunvihollisen metkuilut, on pyhyyden voima niin valtava, että se saa sielunvihollisen sulautumaan omaan pimeyteensä.

Minä turvaan armoon. Kävin vuosia sitten katsomassa hyvin läheistä opiskelukaveriani. Hän ei pystynyt enää puhumaan, ei kirjoittamaan, ei lukemaan. Kun tapasin hänet, hän nosti heti terveen kätensä heiluttaen sitä ja hymyili leveästi. Mitkä ilmeet! Mikä ilo! Hän tunnisti minut, vaikka viimeisestä tapaamisestamme oli vuosia. Halasimme. Rutistimme toisiamme pitkään. Hän puhui minulle eleillään. Puhui ilmeillään. Puhui kasvoillaan. Puhui silmillään. Puhui koko kehollaan. Näin me keskustelimme pitkään, ymmärsimme toisiamme, sydämen tasolla. Vanhat tutut. Vanhat jutut. Vanhat ukot.

Pyysin saada rukoilla hänen puolestaan. Otin häntä kädestä kiinni. Käsi oli kylmä. Se oli vailla elämää. Mutta sydän oli lämmin. Siellä ei ollut katkeruuden häivääkään.

Olen mittaamattoman kiitollinen hänestä. Hän oli avuton, mutta ei toivoton. Pieni hetki hänen kanssaan näytti minulle enemmän armosta kuin pitkä raamattutunti. 

Pauliaukusti




TULKOON SINUN VALTAKUNTASI

Kävelen jälleen Korhosenniemen luontopolkua. Harmikseni ´Isä Meidän –rukouksen´ plakaatit on poistettu puitten rungoista. Yksi on kuitenkin jäänyt jäljelle, epähuomiossa??… Siinä lukee ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” Pysähdyn puun kohdalle ja rukoilen tuon rukouksen. Samassa ymmärrän, että tässä on kaikki. Muuta rukousta ei tarvitakaan.

Vuorisaarnasta Matteuksen evankeliumissa löytyy kohta: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin myös kaikki nämä teille annetaan”. Mitkä nämä?

Edellisissä jakeissa samassa luvussa puhutaan siitä, miten Jumala tietää mitä me tarvitsemme elämässämme. Meidän ei tarvitse murehtia hengestämme, mitä söisimme tai mitä joisimme eikä ruumiistamme, mitä päällemme pukisimme.

Siis, kun rukoilen: Tulkoon sinun valtakuntasi, tiedän, että samalla rukoilen kaikkea sitä, mitä elämässäni tarvitsen: terveyttä, varjelusta, ravintoa, vaatetusta,  anteeksiantamusta, sopua, hyviä ihmissuhteita jne.

Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, mutta sen on kuitenkin mahdollista olla meidän keskellämme.

Mitä Jumalan valtakunta sitten on?  Raamatun mukaan se on vanhurskautta (oikeamielisyyttä) rauhaa ja iloa.

Onko meillä tarvetta tällaisen Jumalan valtakunnan tulemiseen? Mikä on sen vastakohta?  Se, mikä on väärämielisyyttä, riitaa, eripuraa, kateutta, ahneutta. Onko tämä meille tutumpaa? Eikö olisi tarve, että Jumalan valtakunta saisi enemmän tilaa myös meidän rakkaassa kotikaupungissamme? Miten se tapahtuu? Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa: "Jos joku rakastaa minua, hän pitää minun sanani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme hänen luokseen asumaan.” Näin Jumalan valtakunta tulee meidän tykömme.

Evankeliumin ilosanoma on tarjolla tänäänkin. Sen tärkein sanoma on kirjoitettu Johanneksen evankeliumin lukuun 3:16.  ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Uskomalla Jeesukseen me saamme osallisuuden Jumalan valtakuntaan.

Marketta 



HERRAN PYHÄ PELKO

”Pelätkää Herraa, palvelkaa häntä, vaviskaa, kohottakaa hänelle riemuhuuto.” (Ps 2:11)

Pienenä poikana pelkäsin hirvittävästi ukkosen ilmaa. Kammosin sitä varmaan siksi, koska oma äitini säikkyi jo ukkosen jyrinän kuuluessa kaukaa vieressä olevan järven takaa.  Pelokkuus näkyi hänestä, halusi hän sitä tahi ei. Näin pelko oli aivan kuin tarttunut minuun.  Seurauksena opin käyttäytymään äitini tavoin. Tämä pelko on säilynyt sisälläni vuosikymmenet.

Luulin pitkään Herran pelon olevan lapsena opitun kaltaista, jyrinää ja salamointia, räiskettä ja pauketta. Se oli tutinaa ja tärinää, hikoilua ja vapinaa. Onneksi minulle on vuosien varrella selvinnyt, jotain Herran pelon piirteistä.

Aitoon Jumalan pelkoon sisältyy ääretön kunnioitus ja rakkaus Jumalaan. Tahdon oppia palvelemaan häntä aitona itsenäni, en matkien toisia. Aitous kulkee käsi kädessä nöyryyden, kunnioituksen ja kuuliaisuuden kanssa. Toivon, että kuuliaisuus tulisi ilmi minussa rakkauden tekoina ja ajatuksina. Terveessä pyhässä pelossa eläminen avautuu huolehtimisena ja välittämisenä. Sydämeni lämpenee varsinkin niistä, jotka pelastuksensa ovelta kuulevat ihanan kutsuvaa kolkutusta.

Pyhä pelko saa aikaan vain hyvää. Kun palvelen Herraani Pyhällä pelolla, siitä seuraa automaattisesti rauhaa ja iloa. Oikeamielisestä Herran pelosta riemuitsee ruumis, sielu ja henki. Pyhyys ilmenee aina kiitoksessa, ylistyksessä ja palvonnassa. Sillä, onko ilossani paljon desipelejä, ei ole merkitystä. Usein, ainakin itse, olen saanut kohdata Herran rakastavan pelon yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa.

Toivon hartaasti, että Jumalan Pyhä pelko antaisi enemmän kaikupohjaa uskonelämälleni. Toivon sen antavan palvelustehtävissäni lisää varmuutta ja voimaa. Toivon sen antavan uskottavuutta sanoilleni ja sanattomuudelleni. Toivon sen antavan uskottavuutta olla uskovainen.

Mutta miksi sanan mukaan minun täytyy palvella Herraa pyhällä pelolla ja iloita vavistuksella?  Yksinkertainen juttu. Psalmintekijä antaa itse siihen vastauksen: että kaikki pelastuisivat, eikä kukaan hukkuisi ja joutuisi kadotukseen.

Pelkään edelleen ukkosenilmaa, mutta viis siitä. Herran pelko on minulle rakasta ja läheistä. Siinä halajan elää. Tule mukaan! Pyhän pelon kokemisen jälkeen olo on yhtä raikas ja happirikas, kun räiskyvän ja rajun ukkosen ilman jälkeen. – Pauliaukusti




IHMEELLINEN JUMALA

Maailmassa on lukemattomia ihmisten kokemuksia ihmeellisestä Jumalasta. Tänään aion kertoa oman kertomukseni ja senkin pääsisältö on: Ihmeellinen Jumala. 

Minut rakastettiin Jumalan yhteyteen.

Kun olin oppilaana Pyhäjärven yhteiskoulussa 60-luvun lopulla, minut pyydettiin mukaan seurakunnan takkailtoihin. En silloin arvannut, että suostuminen tuohon pyyntöön antoi selvän suunnan koko loppuelämälleni.

Yhteys seurakuntanuorten kanssa, osallistuminen erilaisiin tapahtumiin ja Jumalan sanan kuuleminen saivat aikaan sen, että halusin luovuttaa elämäni ohjat Jumalan käsiin. Tämä uusi suunta vaikutti myös ammatinvalintaani. Hakeuduin diakonissaopistoon ja siellä tutustuin kurssikaveriin, jonka kanssa toteutimme suuria unelmia osallistumalla kansainväliseen hengelliseen työhön ja opiskelemalla Raamattua kansainvälisten opettajien johdolla. Saimme kokea ihmeellisen Jumalan johdatusta.

Kun sain kutsun tulla kotisairaanhoitajaksi Pyhäjärvelle syksyllä-77, uskoin itselleni Raamatusta kohdan, jossa sanotaan: ”Katso, minä lähetän enkelin sinun edellesi varjelemaan sinua tiellä ja johdattamaan sinua siihen paikkaan, jonka minä olen valmistanut.”  Tämä raamatunkohta on rohkaisut minua myöhemminkin monta kertaa.

Noin 12 vuoden kuluttua, rikkaan ja antoisan elämänjakson jälkeen, jossa sain olla mukana mm. Intiassa tehtävässä lähetys-ja kehitysaputyössä, tapasin lapsuuskotini ovella miehen, jonka silmät loistivat puhtautta, pyhyyttä ja jumalallista kirkkautta. Jeesus oli puhdistanut ja muuttanut tuon miehen elämän kokonaan. Tuona päivänä kohtasin mieheni, jonka kanssa olemme yhdessä jatkaneet kulkua ihmeellisen Jumalan johdattamana jo lähes 30 vuotta. Elämässämme on ollut haasteita ja vastoinkäymisiä, mutta Jumalan armon ja rakkauden avulla olemme päässeet eteenpäin kokemaan Hänen siunaustaan ja varjelustaan.

Seinäjoella asuessamme tunsimme olevamme erikoisesti rakastavan Isän, Jumalan, hoidossa ja huolenpidossa. Siellä sain mm. tehdä ihanaa työtä synnytysten-ja naistentautien yksikössä, työtä, josta en milloinkaan edes osannut haaveilla. Kun olimme asuneet siellä 13 vuotta, ymmärsimme, että Jumala halusi meidän muuttavan takaisin Pyhäjärvelle.

Luottamus Jumalan johdatukseen ja huolenpitoon on vahva siksi, että Jumala on näiden n.50 vuoden ajan osoittanut uskollisuuttaan ja armoaan konkreettisesti olemalla minulle ihmeellinen Jumala. Tämän päivän rukous on rukous kotikaupunkimme puolesta. Uskon Sakari Heikkilän laulun sanoin : ”Vielä näemme suurempaa, Hänen armoaan julistakaa tähän kaupunkiin”

Marketta